Yliopiston etusivulle Suomeksi Inte på svenska No english version available
Helsingin yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos
 

Tietojenkäsittelytieteen laitos

Sini Ruohomaa, FT, yliopistonlehtori

Tämä sivu on kopio Tietojenkäsittelytieteen laitoksen kotisivustani, koska ei koskaan voi poistaa internetistä sellaista mitä sinne on joskus laittanut. Pahoittelen etteivät valikkolinkit jotka olettavat sivun olevan laitoksella toimi, priorisoin perusrungon säilytyksen.

Työskentelin 2014 asti postdocina tietojenkäsittelytieteen laitoksella, 2013-2014 Prof. N. Asokanin johtamassa Secure Systems -ryhmässä tietoturvan parissa; oman tutkimusalanuohoamiseni ohessa ohjaan tutkimusavustajia ja suunnittelen uutta tietoturvaopetusta laitoksella.

Tein väitöskirjani mainepohjaisesta luottamuksenhallinnasta Lea Kutvosen johtamassa CINCO-ryhmässä (Collaborative and Interoperable Computing); se valmistui 2012. Aloitin Helsingin yliopistolla 2002, sitä ennen vietin kaksi vuotta Norjassa, Bergenin yliopistossa.

Rentoutuakseni artikkelien lukemiseen ja kirjoittamiseen painottuvasta työstä tutkijakoulutettavana teen vapaamuotoista sukututkimusta ja luen hyvin sekalaista kirjallisuutta. Koska suuri osa päivää kuluu emacsin, selaimen ja evincen ääressä, muistan säännöllisesti lepuuttaa silmiäni kotona mm. fiktion kirjoittamisen ja tietokonepelien kehitys- ja käännöstyön parissa - silloin kun yhden esiyliopistoikäisen intensiiviohjaukselta joudan.

Tarinan opetus

Ks. automaattisen ajantasainen opetusaktiviteettisivu.

Opetin Distributed Systems -kurssin 2012, ja Secure Systems -porukoiden kanssa Mobile Platform Security ja Software Security -kursseilla. Olen toiminut LuK-HOPS-vastuuhenkilönä 2007 ja 2008 alkaneille ryhmille, gradu- ja tikiohjauksen sekä laskuharjoitusryhmien vetämisen lisäksi.

Yhteystiedot

  • Sposti/email: At work, firstname.lastnme@ericsson.com. Privately: iki.fi

Sähköposti on paras yhteydenottoväline paitsi jos asia on kovin kiireellinen.

Please use email for everything that isn't urgent (if you do not need an answer within minutes).